perjantai 5. helmikuuta 2016

Silmätarkastuksessa

Eilen käytiin Usvan kanssa Hämeenlinnassa virallisessa silmätarkastuksessa ja terveen paperithan sieltä tuli, silmissä ei siis ole mitään vikaa. Usva oli tosi reipas lääkärissä ja meidän vuoroa odotellessa makoili lattialla ihan rennosti. Silmätippojen laitossa Usvan päästä täytyi kyllä pitää kiinni kunnolla, ei neiti oikein tykännyt siitä touhusta. Tarkastus sujui hyvin ilman suurempia rimpuiluja :) 

Autoilussa on nyt tapahtunut huomattava käänne parempaan päin. Aiemmin Usvalla oli melko paljon pahoinvointia autossa ja pahoinvointilääkkeetkin oli käytössä jonkin aikaa, koska Usva alkoi kuolata melkein heti auton lähtiessä liikkeelle ja oksenteli myös, välillä jo 10-15 minuutin ajon jälkeen. Nyt Usva ei kuitenkaan kuolannut yhtään, puhumattakaan oksentelusta, vaikka matka kesti melkein tunnin. Takastulomatkalla Usva jopa nukkui autossa, mikä oli varmaan ensimmäinen kerta pikkupentuajan jälkeen. Mahtavaa, että autoilu on helpottunut näin paljon! 

Silmätarkastuksen jälkeen käytiin vielä Musti&Mirri:ssä ostamassa uudet ihanat Hurtta Outdoors Active -valjaat. Hinta oli aika suolainen, mutta jo nyt yhden käyttökerran jälkeen valjaat tuntuvat kyllä todella laadukkailta ja ihan hintansa väärtiltä.

Mukavaa viikonloppua! :)


keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Pitkästä aikaa

Ensinnäkin pahoittelut todella pitkästä ilmoittamattomasta tauosta. Mulla ei vain ole ollut  jaksamista päivitellä blogia. Nyt motivaatio on pikkuhiljaa nostamassa päätään, joten katsotaan miten tämä postailu taas alkaa sujumaan. En halua tästä itselleni kuitenkaan mitään pakkopullaa :) Mulla on nyt jo monia postausideoita ja toki tekin voitte kirjoitella kommenttiboksiin postaustoiveita.

Sitten vähän kuulumisia. Usva täytti 2. tammikuuta 1½ vuotta. Huhhuh, mihin se aika oikein kuluu, vastahan tuo kakara täytti puoli vuotta! Usvassa huomaa jo selkeästi aikuistumisen merkkejä, se on rauhoittunut ja nyt jaksetaan jo kuunnella ja keskittyä pidempään eri asioihin. Myös pentuna hiukan vaivannut arkuus on vähän väistymään päin, onneksi. Arkuutta oli/on siis nimenomaan muita koiria kohtaan, esimerkiksi kovia ääniä Usva ei pelkää laisinkaan ja uudenvuoden rakettien paukuttelunkin ajan Usva oli rauhallisesti unten mailla. Ei Usva edelleenkään ole erityisen ihastunut muihin koiriin, mutta nyt esimerkiksi toisen koiran haistelu menee jo ihan mukavasti. Lisää vaan totuttelua ja positiivia koirakokemuksia :)

Me ollaan jatkettu kotitokon treenaamista ja nyt ollaan innostuttu erityisesti rallytokosta. Tavoitteena olisi tämän vuoden puolella päästä rallytokon alkeiskurssillekin. Joidenkin ALO-kylttien liikkeitä/liikkeiden osia ollaan jo alettu harjoittelemaan. Seuraaminen ja perusasento ovat erityisesti työn alla sekä kontaktin parantaminen. Seuraaminen menee välillä vaan haahuiluksi eikä kontaktista ole tietoakaan. Perusasento pysähtymisen yhteydessä sujuu yleensä muuten hyvin, mutta Usva tuppaa jäämään usein vähän (tai vähän enemmän...) vinoon. Jos siellä on lukemassa joku, jolla olisi hyviä treenivinkkejä erityisesti noiden perusasennon, seuraamisen ja kontaktin suhteen, niin vinkit ovat erittäin tervetulleita :)



Viikko sitten käväistiin eläinlääkärissä, kun Usva kovasti raaputti korviaan ja ravisteli päätään. Korvatulehdus sieltä paljastui ja nyt sitten laitetaan vielä lauantaihin asti korvatippoja kahdesti päivässä. Samalla lääkärikerralla Usvan anaalirauhaset tyhjennettiin, kun ne eivät olleet itsestään tyhjentyneet. Korvatulehduksen takia ollaan treenamisessakin otettu nyt rauhallisemmin. Korvatippojen lopettamisen jälkeen ajattelin koittaa saada muutaman vuoron koirahallille, että päästäisin paremmin ja isommassa tilassa treenaamaan. Kotona tila on niin pieni ja ulkona on tällä hetkellä niin liukasta, ettei siellä meinaa edes pystyssä pysyä.

Seuraavan kerran lääkäriin mennään 4.helmikuuta. Varasin nimittäin Usvalle ajan viralliseen silmätarkastukseen. Tämän vuoden puolella on tarkoitus kuvauttaa vielä ainakin lonkat ja kyynärät sekä tutkia polvet. Yksi tämän vuoden suunnitelmista on myös korkata meidän "näyttelyura" ja viedä Usva ensimmäiseen viralliseen näyttelyyn. Saa nähdä mitä siitä tulee, koiran esiintymiskokemukset rajoittuvat yhteen mätsäriin eikä omistajallakaan sitä kokemusta ole kuin muutaman kasvattajaluokkapyörähdyksen verran. Näyttelyseisomista on ainakin kovasti yritetty harjoitella :D Alla näyte siitä. Koiralla oli kuvauksen aikana ihan järkyttävä karvanlähtö ja sen varmasti kuvasta huomaa... Usva on kuvassa 16kk.


Siinäpä oli enimmät kuulumiset ja tärkeimmät suunnitelmat tälle vuodelle, palaillaan seuraavassa postauksessa :)

torstai 5. helmikuuta 2015

Kuvakilpailu

Tämä on nyt vaan pikapostaus, viikonloppuna kirjoitan todennäköisesti vähän enemmän sitten :)

Ilmoitin Usvan kuvakisaan ja olis ihan mahtavaa, jos voisitte käydä äänestämässä Usvan kuvaa :) Usvan kuvaan pääset TÄSTÄ.

Kiitos jo etukäteen!


lauantai 31. tammikuuta 2015

Hyviä uutisia


Sain varattua meille hallivuoron läheisestä koirahallista kerran viikossa, ihan mahtavaa! Vihdoinkin päästään oikeasti treenaamaan halliin, vaikkakin itsenäisesti. Esimerkiksi paikkamakuuta on talvella aika hankala treenata muuten kuin ihan täällä meillä sisällä, joten huippua, että nyt on edes kerran viikossa hyvä paikka missä harjoitella. Hallissa on myös agiesteet, joten niihin voidaan tutustua samalla. Meillä on vuoro tiistaisin eli muutaman päivän päästä mennään ekan kerran hallille. Oon tästä niin innoissani, Usvakin pääsee totuttelemaan halliin, kun ei sellasessa olla vielä oltu. Ja halli on ihan kävelymatkan päässä, tulee sinne kävellessä lämmiteltyäkin samalla :)

Täällä kotona ollaan jatkettu sivulletuloharjotuksia niin, että kutsun Usvan sivulle mun takaa. Pentu tekee jo aika hyvin ja varmaan kohta voidaan siirtyä vähän vaativampiin harjoituksiin. Otetaan kuitenkin päivä kerrallaan :)



torstai 29. tammikuuta 2015

Naksuttelua


Mä ostin pari viikkoa sitten naksuttimen ja ollaan nyt alettu sen avulla treenaamaan. Usva on ehdollistunut naksulle tosi hyvin ja tajusi nopeasti sen idean. Ollaan naksun avulla jatkettu sivulletuloharjoituksia, perusasento kun on meillä vielä ihan kesken. Treeniä ollaan tehty niin, että jätän Usvan istumaan/seisomaan/makaamaan ja kävelen itse yhden tai kaksi askelta eteenpäin niin, että koira jää mun taakse. Sieltä sitten kutsun sen sivulle. Tänään suurin osa sivulletuloista oli onnistuneita, pikkunen teki tosi hyvin :) Pikkuhiljaa lisätään vaikeutta ja aletaan harjoitella sivulletuloa eri suunnista kunhan Usva tajuaa ihan kunnolla perusidean.

Usva on myös oppinut naksun avulla uuden tempun, merkin kiertämisen. Merkkinä tosin oli kartion sijasta kahvakuula :D Sen opetin niin, että näytin ensin muutaman kerran kädellä mihin suuntaan haluan Usvan menevän. Sitten kun Usva itse hakeutui haluttuun suuntaan, naksautin ja heitin namin siihen suuntaan mihin liikkeen kuuluisi jatkua. Usva tajusi melko nopeasti, mitä haluan sen tekevän ja nyt osaa jo kiertää merkin kokonaan :)

Käytättekö te sheippaamista/naksuttamista kouluttamisessa?


lauantai 24. tammikuuta 2015

Koirakaveri


Tänään käytiin pitkällä lenkillä ja Usva sai olla paljon vapaana. Mukana oli myös mun kaveri ja hänen hoitokoiransa, ihana sekarotuinen Ira. Tytöt tuli hyvin toimeen, vaikka Usvaa jännittikin uusi kaveri. Loppulenkistä Usva meni jo rohkeasti ihan isomman kaverin viereen, yllä olevan kuvan ottohetkellä täytyi vielä pitää kunnon hajurako :D Ira antoi Usvan tutustua ihan rauhassa eikä ollut yhtään päällekäyvä, vaikka paljon isompi onkin. Tämä oli kyllä meidän kannalta tosi hyvä juttu, Usva sai taas yhden positiivisen koirakokemuksen lisää.

Ensin meillä oli tarkotuksena mennä metsään kävelemään, mutta päädyttiinkin menemään lenkki tietä pitkin, onneksi siellä päin kulkee tosi vähän autoja ja koirat sai juosta vapaana ison osan matkasta. Me ei Usvan kanssa olla nyt lähiaikoina kovin usein pystyttykään tekemään sellasia lenkkejä, että Usva saisi olla vapaana, kun mulla on aina päivisin koulua eikä sitten illalla pimeellä viitsi lähteä metsään. Viikonloppuisin käydäänkin sitten kivoilla metsälenkeillä ja kohta mulla alkaa lukulomakin niin Usva pääsee enemmän lenkkeilemään valoisaan aikaan.


Tiistaina me käytiin eläinlääkärissä ja Usvalta otettiin pois viimeinenkin maitohammas. Alunperin Usvalta piti poistaa myös se pikkuinen sidekudoskasvain, mutta sen annettiin sitten olla, kun olisi tullut niin iso haava suhteessa patin kokoon. Onneksi siitä patista ei ole mitään haittaa ja se jää sopivasti turkin alle piiloon :)



perjantai 23. tammikuuta 2015

Upeita blogeja

Tänään esittelen teille minulle linkatuista blogeista mielestäni kolme ihaninta. 

Arvostan blogissa siistiä ulkoasua ja suuria hyvälaatuisia kuvia, joita jokaisesta näistä blogeista löytyykin. Tykkään lukea blogeja, joissa kerrotaan ihan tavallisesta arjesta koirien kanssa ja mielellään myös harrastuksista. Videot ja mielipidepostaukset ovat ehdottomasti suuri plussa! :)

* * * *



Tässä blogissa seikkailevat villakoirat Hertta ja Kerttu sekä beauceronpentu Martta, joiden touhuista on kiva lukea. On myös ihanaa seurata pennun kasvua. Blogi on monipuolinen, kuvat ja teksti ovat samassa tasossa ja ulkoasu on muutenkin upea :)

* * * *




Blogi kertoo sekarotuisesta Nellistä. Blogin ulkoasu luo rauhallisen tunnelman ja on yksinkertaisen siisti. Blogista löytyy niin kuulumisia, harrastuspostauksia kuin videoitakin :)

* * * *


Tämä blogi on aivan mahtava! Espanjanvesikoira Tidan touhuista on mukava lukea ja suuri plussa on mielenkiintoiset postaukset ja videot Tidan harrastuksista. Blogin ulkoasu on melko yksinkertainen, mutta silti persoonallinen :)

 * * * *

Suuri kiitos kaikille bloginsa linkanneille ja hyvää viikonloppua!